7 minuuttii est une chanson en Finnois
Muistan kun luin internetistä sen pysäyttävän faktan
Jota en vaan voinut olla tutkimatta
Siinä sanottiin, et jälkeen kuoleman on aikaa seitsemän minuuttii
Kun sydän lakkaa lyömästä ja ihminenkin syömästä
Silloin silmien takana alkaa lyhytelokuva
Jonka tarina kertoo sinusta, minusta ja muistoista
En tahtois ajatella sitä vielä, mut Kaurismäkeläinen tapa on mun tiellä
Seitsemän minuuttii liian lyhyt hetki kertomaan
Kuinka törmättiin melankolisella pallolla
Ja mehän sovittiin, et lähteä ei saa ilman, että toisen mukaansa ottaa
Mut toivon, että kuunnella voit yhä meidän biisejä
Ne selittää kaiken, vaikkei aina ollut iisiä
Loppuratkaisukin tajuttiin, et meillä oli aina kaikki siin
Juonipaljastukset malttamaton mieli tahtois kuulla
Oonko loppuun asti haaveileva, mutta suora
Muutinko Lontooseen itseäni etsimään?
Tulinko takaisin, koska tahdoin olla yhdessä
Rakensinko onneni niin kuin aina uhosin?
Ja samalla itseäni paljon tuhosin
Mut järki jättää pään, kun filminauhalla sut nään
Mitä oikein teinkään et samaan aikaan sain elää
En tahtois ajatella sitä vielä, mut tragediaa suuren yleisön on vaikee niellä
Seitsemän minuuttii liian lyhyt hetki kertomaan
Kuinka törmättiin melankolisella pallolla
Ja mehän sovittiin, et lähteä ei saa ilman, että toisen mukaansa ottaa
Mut toivon, että kuunnella voit yhä meidän biisejä
Ne selittää kaiken, vaikkei aina ollut iisiä
Loppuratkaisukin tajuttiin, et meillä oli aina kaikki siin
Mistä minä mitään tiedän, mutta opin sen
Et kaikki rakkaus, jota vääriin osoitteisiin lähetin
Tulee takaisin, muodossa ihmisen, jonka kanssa tiesin sen alusta lähtien
Seitsemän minuuttii liian lyhyt hetki kertomaan
Kuinka törmättiin melankolisella pallolla
Ja mehän sovittiin, et lähteä ei saa ilman, että toisen mukaansa ottaa
Anteeks, ettet kuunnella voi enää meidän biisejä
Ne selittää kaiken, vaikkei aina ollut iisiä
Loppuratkaisukin tajuttiin, et meillä oli aina kaikki siin
Seitsemän minuuttii
On liian myöhäistä tajuu, et meillä oli aina kaikki siin