Yksinäisyys nostaa jälleen päätään..

Kuinka ihminen voikaan tuntea tällaista olotilaa uskovana.

Minullahan pitäisi olla niin suuri ja rakkaudellinen perhe.

Elämässäni on tapahtunut niin paljon ikäviä asioita,
jonka aikana täydellisen avun sain vain sinulta Herra.

Ja totesin, että turha on ihmisten apu eli totta elämässäni.

Odotan niin sinua Jeesus.

Milloin minä saan nähdä Kauniit Rakkaudelliset kasvosi ja kohdata sylin joka lämmittää.

Olen Herra niin yksin suuressa ihmisjoukossa, olen kuin orpo,
kuin hyljätty, josta kukaan ei välitä.

Silti minä koen, että Sinun rakkautesi saavuttaa minunkin yksinäisyyden tunteeni sydämessäni.

Kun Sinua ajattelen, tunnen kuinka lämpösi leviää sydänalasta kaikkialle kehooni..

Se on lohduttavaakin rakkautta,
joka kuivattaa kyyneleeni.
Vaikken itkekään märkiä kyyneleitä.

Itkuni on sisäistä, äänetöntä jonka sinä näet ja kuulet, sekä hoidat.

Tähän minun on niin hyvä jäädä luoksesi, murheineni. Olet minulle Kaikkeni, Herrani...
yksinäisyydessäni..
Voittoni.

Herra olet minun voittoni!
Olet minun voittoni